blog.5

Kaikki todellinen on tässä ja nyt. Tässä hetkessä hyväksyn kaiken olevan ilman odotuksia. Siksi minä olen vapaa. Rakkaus ilman odotuksia on vapautta. Elämä on mieletön rakkaus tässä hetkessä.

Hyväksyn itsensä kokonaan ja rakastan kaikkea itsessä, myös varjoja. Ymmärrän, että vain minä voin tehdä itseni onnelliseksi. Miten näen itseni, näen myös maailman ulkopuolellani.

Rakkauden voima tulee sisältäni. Uskon mielettömään, muodottomaan elämään. Päästän irti kaikesta. Tiedän, että saan kaiken mistä luovun. Siksi rauha ja vapaus asuu minussa. 

Palautan ja ylläpidän elämän tasapainoa rakkaudella. Tiedän, että mieleni ei ole minä vaan ympäristöni heijastuma. Mieli on ympäristön luomien muotojen vanki. Mieli luo kärsimyksen toistamalla mennyttä tai pelkäämällä tulevaa. Siispä päästän irti mielen vallasta. Annan mielen olla sydämen avustaja.

Annan intuition ohjata elämää. Asetan intentioni rakkaudella kaikkeutta kohtaan.

Tiedän että meissä kaikissa on sama henki. Minä olen sinä ja sinä olet minä. Minä olen yhteydessä kaikkeen ympärilläni, näkyvään ja näkymättömään, ja kaikkeus on minussa. Siksi kaikki sielut ovat minulle samanarvoisia. 

Minulla ei ole vastustajaa, vaan luotan hyvyyden voimaan. Olen ympäristöni nöyrä palvelija. Autan muita auttamaan itseään, koska vastaus on aina itsessä.

Uuden ajan shamanismi on rakkautta itseä, toisia ja kaikkeutta kohtaan.

Alkuperäinen teksti: Seppo Laaksonen, muokattuna